torstai 29. joulukuuta 2011

Tribal Umrah 2011, Barcelona, osa 5

Viimeinen päivä Barcelonassa, ja viimeinen workshop, Samantha Emanuelin ohjauksessa. Kropassa alkoi jo tuntua väsymys monen päivän antaumuksellisesta treenaamisesta ja jokapäiväisistä kävelyistä kaupungilla. Tuntui haikealta jättää jäähyväiset El Institut del Teatrelle, jossa tanssitunnit oli pidetty.




Paikan aulaan oli myös koottu basaari, josta löysin itselleni edullisesti leveät prässätyt rannekorut sekä cowriesimpukoita, kuchi-riipuksia ja turkomaaninappeja puvustukseen ja koruihin. 

Tässä vielä kuvakoosteet sekä työpajoista että gaalasta. 



                                         



Sitten Umrah oli loppu, ja kotiinpaluu edessä. Juhlistimme viimeistä yhteistä iltaa syömällä yhdessä arabialaista ruokaa (en nyt millään muista tarkalleen minkä maalainen ravintola oli kyseessä). Mari ja Jaana lähtivät lentokentälle vielä samana iltana. Minä lähdin aamutuimaan Mareiken kanssa. 

Ensi kesänä Tribal Umrah pidetään elokuun alkupuolella Ranskan Rennesissä. Opettajia on jo paljastettu, ja on helposti päätetty, että sinne mennään myös silloin! Paikalle tulossa mm. Rachel Brice, Mardi Love, Amy Sigill, Heather Stants ja Mira Betz!!! Tässä linkki tapahtuman kotisivuille. 


Tribal Umrah 2011, Barcelona, osa 4

Lauantaiksi olin varannut kaksi Samantha Emanuelin, eli "Vagabond Princess":n työpajaa. Sam on erittäin tekninen ja huoliteltu brittiläinen tanssija, ja jokainen tunti aloitettiinkin haastavilla venytyksillä ja koordinaatiota kehittävillä lämmittelyillä. Molemmat kaksituntiset olivat hikisiä, keskittyneitä ja edistyneille tanssijoille suunnattuja. Samantha tulee muuten huhtikuussa Tallinnaan pitämään jotakuinkin samat työpajat! Itselleni olenkin jo varannut paikan kursseille.

Vagabond Princess valloittaa etelänaapurin.

Kahden työpajan välissä minulla oli kolmen tunnin tauko, jolla ajalla tein tilauksesta lockseja Martina Crowe-Hewittille. Onhan se hyvä tienatakin jotain välillä! Martinan kommentoitua hiuksiani "eeppisiksi" tuli nimittäin puheeksi, että teen lockseja. Martinan kursseille en osallistunut, mutta näin hänenkin esityksensä illalla päägaalassa, jossa saimme nauttia kaikkien opettajien lavasäteilystä. Tässä linkki kanadalais-saksalaisen Martinan vatsatanssiaiheiseen blogiin

Kun molemmat työpajat oli hikoiltu läpi, tälläydyimme parhaimpiimme ja hyppäsimme taas metroon ja suunnistimme gaalaan. Jostain syystä portit saliin avattiin vasta muutamaa minuuttia ennen esityksen alkua, joten yleisö pakkautui tiiviisti aulaan ja ovien väliin. Mukaan otetut viuhkat onneksi lievittivät tukalaa odotusta.

Seuraavassa muutamia poimintoja illan ohjelmasta. Ensimmäisenä Makosh corp. ja Makoshettes, tapahtumaa järjestäneiden Evan ja Noemin oma ryhmä.



Toinen mieleen jäänyt ryhmä oli espanjalainen Exotika. Tässä editoitu tiivistelmä heidän esityksestään.


Samantha Emanuelin gaalaesitystä ei löydy youtubesta, joten laitan tähän häneltä videon, joka on kuvattu samoihin aikoihin Prahassa. Tämä ei ole sama koreografia, jonka hän meille esitti, mutta teimme tätä yhdessä työpajoista, joten tässä on kuitenkin olemassa aasinsilta...harmiksemme kulkuriprinsessa tanssi meille vain yhden numeron, vaikka yhdeltä pääesiintyjistä olisi toivonut useampaakin kappaletta.


Koko illan kruunasi ja pöydän pyyhki viimeisenä esiintynyt Unmata (Amy Sigill ja Shelly De Cant), jonka provokatiivinen ja katu-uskottava tyyli sai temmattua kaikki mukaansa heti ensimmäisen kappaleen tekno-ats:lla, ja viimeisen kappaleen tunteikkuus nostatti kyyneleet silmiin itse kullekin katsomon puolella. Ensimmäisessä osassa mukana on myös Djeynee, ranskalainen tanssijatar, joka on ollut järjestämässä Umrahia alusta saakka.


Pyyhittyämme silmännurkat kuiviksi harhailimme kohti keskustaa ja päädyimme syömään yöruokaa paikkaan nimeltä "Tapa Tapa", joka tietysti herätti minussa ja eestiläisissä hilpeyttä, "Kill Kill". Ja annosten hinnat olivatkin aika veret pysäyttäviä. Muutamalla pikku annoksella sai jo aikaiseksi laskun, jolla söisi hyvin suomalaisessakin keski-hintaisessa ravintolassa.

Mari ja minä Tapa Tapassa. Kuva Mari Ääremets.
Kotimatka tuntui todella pitkältä, ja välillä olimme menettää toivon...


Mareike ja kartta. Kuvat Mari Ääremets.

Lopulta kotikatu kuitenkin löytyi. Kämpillä odotti yllätys, kun makuuhuoneessa vessan oven yläpuolella oleva omituinen ovi oli auki, ja sen toisella puolella vain joku tyhjä hormi...ja seinässä mustat sormenjäljet. Karkoitimme kuumottavat spekulaatiot siitä mitä oli tapahtunut ottamalla hassunhauskoja ryhmäkuvia.


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Uusia kursseja tammikuussa!

Kevätkauden ensimmäisten kurssien aikataulut ja tilat ovat vihdoin varmistuneet ja ilmoittautuminen on avattu! Tarjolla olisi tällä erää seuraavat kaksi kurssia;

Tribal Fusion-vatsatanssin alkeiskurssi Helsingissä 14.1 - 3.3.2012

Tämä kurssi on kestoltaan ja sisällöltään jotakuinkin sama kuin syksyn alkeiskurssi, ja sinne ovat tervetulleita niin vasta-alkajat kuin jonkin verran tanssineet, myös ne jotka haluavat kerrata syksyllä opittua. Kurssi koostuu seitsemästä kahden tunnin tiiviistä työpajasta, jotka pidetään lauantaisin kello 16.30 - 18.30 Aleksanterin teatterilla. Ekalla kerralla 14.1 tavataan teatterin pääovilla kello 16.20 Huom! Ei opetusta hiihtolomalla 25.2. 
Joka kerralla opitaan jotain uutta, kerrataan aiemmin opittua, lämmitellään, tanssitaan, joogavenytellään ja lopuksi rentoudutaan. Kurssin aikana opitaan yksi koreografia. Viimeisellä kerralla pidetään pieni hafla eli tanssijuhla. Musiikki on monipuolista, etnisistä rytmeistä uuteen konemusiikkiin. Mukaan kurssille tarvitset vain mukavat ja rennot liikuntavaatteet, juomapullon ja joogamaton/viltin/makuualustan, jonka päällä venytellä ja rentoutua. Jos omistat kolikkohuivin, ota sekin mukaan.

Kurssin hinta 140€    
TARJOUS! Jos ilmottaudut kurssille 31.12.2011 mennessä, saat kurssin hintaan 120€!!!
Jos kurssi toteutuu ja sille jää vapaita paikkoja, voi niitä tulla ostamaan irtotunteina. Kertakäynnin hinta on silloin 25€ ja se maksetaan käteisellä tunnin alussa.



Tribal Fusion-vatsatanssin alkeiskurssi Järvenpäässä 13.1 - 2.3.2012

Kurssin kuvaus sama kuin ylhäällä. Kurssipaikkana jo tutuksi tullut viihtyisä peilisali Taidekoulu Helmet:n tiloissa vanhalla kumitehtaalla Temalin alueella. Osoite metallimiehenkatu 2-4, 2krs. Tunnit pidetään perjantaisin kello 17-19. Ekalla kerralla 13.1 tavataan kumitehtaan alaovella kello 16.50. Huom! Ei opetusta hiihtolomalla 24.2.

Kurssin hinta 140€

TARJOUS! Jos ilmottaudut kurssille 31.12.2011 mennessä, saat kurssin hintaan 110€!!!
Jos kurssi toteutuu ja sille jää vapaita paikkoja, voi niitä tulla ostamaan irtotunteina. Kertakäynnin hinta on silloin 22€ ja se maksetaan käteisellä tunnin alussa.


Molemmille kursseille ilmottautumiset sähköpostilla osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Ilmoittautumiset ovat sitovia eikä kurssimaksuja palauteta jälkikäteen osallistujan poissaolojen takia.
Poissaoloja voi tulla halutessaan korvaamaan rinnakkaiselle kurssille, sama tunti on aina Järvenpäässä perjantaina ja Helsingissä lauantaina. Näissä tapauksissa toivoisin kuitenkin että ilmoitat etukäteen tulevasi toiselle tunnille. Jos et pääse korvaamaan samaa tuntia, voit tulla myös kertaamaan jonkun toisen tunnin.

Maaliskuulle olisi sitten tulossa jatkokursseja, joten nyt kaikki innokkaat aloittamaan alkeista! 

tiistai 6. joulukuuta 2011

Tribal Umrah 2011, Barcelona, osa 3

Perjantaina opettajanani oli vuorostaan kissamaisen siro lihaskimppu Anh-Asma Vuong, paremmin tunnettu nimellä Anasma. Tunnin teemana oli yksi Anasman erityisalueista, nestemäisen sulava hiphop-fuusio. Työpajassa vuoroin hikoilimme ja vuoroin teimme erilaisia koordinaatioharjoituksia kieli keskellä suuta. Anasman liikkumista oli upeaa seurata, nainen on kuin pantteri suoraan viidakosta, täydellisen hallittu ja sulavaliikkeinen, silti samaan aikaan ilmeikäs ja spontaani. Opettelimme erilaisia hiphopin maailmasta tuttuja liiketyyppejä, kuten esim. "framing", "waving", "popping", "liquid", "tutting", "mannequin" ja "gliding/floating". Monet termit olivat minulle ennestään täysin vieraita, ja liikkeinä myöskin erittäin haastavia. Enkä vieläkään oppinut moonwalkia...
Waving-harjoituksessa kuljetimme aaltoa pitkin vartaloa, ja teimme ryhmätehtäviä, joissa olimme piireissä käsi kädessä ja aalto liikkui tanssijasta toiseen käsien ja kehojen kautta. Jokaisen harjoituksen jälkeen jäi tunne, että "tätä tahdon oppia lisää", joten tuntien jälkeen ostin Anasmalta hänen kahden levyn opetus dvd:nsä, "hiphop-bellydance, liquid fusion". 




En ole vielä kerennyt paneutumaan harjoituksiin syvällisemmin, mutta tässä paketissa on eväitä harjoitteluun vielä pitkäksi aikaa. Hiphopin ja tribalin liikekielessä on paljon yhtäläisyyksiä, ja niiden yhdistäminen on luontevaa ja kaunista. Tälle alueelle aion vielä lähteä pitkille seikkailuille.
Tässä esimerkki Anasman puron lailla virtaavasta tanssista. Biisikin on muuten hyvin kaunis. 



Anasma on myöskin erittäin omistautunut teatraaliselle tanssille, ja varsinaisessa gaalajuhlassa hän esitti yhtä tavaramerkikseen muodostunutta hahmoa, pikku pirulaista. Esitys oli erittäin dramaattinen ja hauska, mutta jäin kaipaamaan varsinaista tanssia enemmän, kun olin nähnyt oppitunnilla naisen kertakaikkisen hämmästyttävän taitotason ja liikeskaalan.

Palattuani kurssin jälkeen kämpille suihkuun ja lepäämään, tapasin Anasman jälleen. Olin vessassamme, josta aukesi ikkuna isoon ilmastointikanavaan, jonka vastapäisellä seinälläkin oli ikkuna. Tukkaani laittaessani kuulin toisen ikkunan aukeavan, ja sieltä hihkaistiin iloinen tervehdys. "Hello again!". Anasmahan se siellä. Opettajia asusteli nyt jo sekä alapuolellamme että seinänaapurissa. Tuntui hieman hassulta vilkutella vessasta toiseen, mutta olin edelleen yhtä hymyä energisen workshopin jäljiltä.

Illalla ajelimme metrolla kaupungin toiselle puolelle open stageen. Metrossa höpöttäessämme viron ja suomen sekoitusta vieressä olevat kundit totesivat että "swedish is such a weird language".
Tilaisuus pidettiin pienessä amfiteatterissa. Esiintymässä oli sooloartisteja, duettoja ja ryhmiä, sekä ATS:a että tribalia ja lukuisia muita vatsatanssin fuusioita. Taso oli myös moninainen, osa oli aloittelevia tanssijoita kun taas jotkut olisivat olleet jo valmiita isollekin lavalle. Joukkoon mahtui myös hersyviä ylilyöntejä, kuten armeijalookkiin sonnustautunut kalifornianruskea jenkkinainen tai 30 sentin koroissa lavalle tuolin kanssa horjunut neito, jonka esitystä luonnehdimme termillä "strip-tease fusion".

tanssia täydenkuun kajossa
Yksi illan ehdottomasti tasokkaimmista avolava-akteista oli virolainen kämppikseni Jaana, esiintyjänimeltään Yahna. Suomalaisille tiedoksi, että koreografian alkuosassa kuultava musiikki on peräisin Alamaailman Vasaroilta. Jaana kuuli joskus bändistä joltain australialaiselta tanssijalta, mikä oli mielestäni kohtalaisen viihdyttävää. Tässä Yahna open stagessa.


Oli hauskaa nähdä esitys myös musiikilla varustettuna, olinhan seurannut vierestä Jaanan harjoittelua kämpillä korvalappujen kanssa, jolloin äänimaailma koostui musiikin sijasta erilaisista hengityksistä. On itseasiassa aika mielenkiintoista "kuunnella" tanssia ilman musiikkia.
Tanssia riitti ainakin pariksi tunniksi, ja lopulta täyteläisen päivän väsyttäminä seikkailimme takaisin omaan punkkaan keräämään voimia seuraavaan päivään. Lauantaina alkaisivat kiihkeästi odotetut Samantha Emanuelin työpajat.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Tribal Umrah 2011, Barcelona, osa 2

Torstai alkoi minun osaltani Intialaisissa tunnelmissa. Työpaja johon osallistuin oli Noemi Castellin ohjaama, ja sen teemana oli koreografia, jossa fuusioitiin vatsatanssia ja intialaisia tansseja. Käsiliikkeet tulivat melko suoraan Kathak-tanssista. Opetuksen seuraaminen oli minulle hieman haastavaa, sillä opettaja puhui vain ranskaa ja espanjaa. Sitten jos näytin ihan totaalisen eksyneeltä, joku ystävällinen sielu silloin tällöin käänsi muutaman sanan englanniksi. Nautin silti liikkumisesta täysin siemauksin, intialaiset tanssit ovat minulle ihan uutta maaperää, ja käsien asennot varsin erilaisia kuin tribalissa. Koreografia oli tehty La Caravane Electron kappaleeseen "Indian Devolution Dub".
Tässä Noemin intialaisfuusiota keväältä 2010;


Yllättäen tunnin lopuksi meidän päidemme menoksi oli juonittu kaksintaistelu! Naapurisalissa oli nimittäin ollut Amy Sigillin "fast like nascar"-työpaja, ja opettajat olivat keskenään sopineet oppilaiden välisestä battlesta. Tunnin loppupuolella salin ovista tursusi sisään punaisia ja hikisiä tanssijoita Amyn johdolla, ja stereoista alkoi paukkua M.I.A.:n "bucky done gun". Kumpikin opettaja kokosi joukkonsa taakseen, asettauduimme vastakkain kuin tappelevat jengit, ja aloimme tanssia toisiamme kumoon. Teimme vauhdikkaassa tahdissa tunnilla opittua koreografiaa, ja vastapuolella Amyn oppilaat tanssivat takaisin hurjalla höökillä. Lopulta kaikki vaipuivat puhkuen ja nauraen lattialle.

Loppupäivä oli minulla ja Marilla vapaa, joten lähdimme seikkailemaan kaupungille, kun Jaana jäi hikoilemaan seuraaville tunneille. Vaikka päivä alkoi sateisena, seestyi se iltapäivään mennessä.

silmiähivelevä näkymä meidän parvekkeelta.

Illaksi oli taas Umrahin puolesta järjestetty ohjelmaa, kierros Barcelonan vanhaan kaupunkiin. Tulijat jaettiin kolmeen ryhmään, espanjankielisiin, ranskankielisiin ja englanninkielisiin. Koska olimme englanninkielisessä ryhmässä, olivat melkein kaikki opettajat samassa porukassa. Kun lähestyimme vanhan kaupungin muuria, kuljimme läpi aukion, jolla breikkipojat lämmittelivät lihaksiaan. Kuten arvata saattaa, tanssi voitti kiinnostavuudessa vanhat kiviseinät, ja opas odotti kiltisti kun triballerinat kerääntyivät ihailemaan taitavia beepoikia. Jouduimme kuitenkin lähtemään kesken shown pois, kun oppaan kärsivällisyys lopulta hyytyi. Kuvasin tanssijoita, mutta koska klipin laatu ei ole kehuttava, laitan tähän pätkän youtubesta, sama tori ja samat tanssipojat kuukautta aikaisemmin kuvattuna.


vanhaa kaupunkia.

Kiertokävely "mystisessä goottilaisessa Barcelonassa" oli ajoittain kiinnostava, mutta joiltain osin myös melko puuduttava, ja kesti ainakin kaksi tuntia. Siinä alkoi jo yhdellä jos toisella jalkoja kolottaa ja vatsa kurnia. Kun opas vihdoin vapautti meidät, kipitimme ostamaan jäätelöä, ja siitä sitten ravintolaan syömään illallista tapahtuman tähtitanssijoiden seurassa. Tapaksia ja viiniä, kuinkas muuten.

vasemmalta: Mareike, Jaana, Philippa ja toinen Moirain jäsen, jonka nimeä en  harmikseni muista sekä Amy Sigill. Kuva Mari Ääremets. 

 
vasemmalta; Eva Buisan, Anasma, Susan Frankovitch ja Martina Crowe-Hewett. Kuva Mari Ääremets.


Istuttuamme ajan kanssa napostelemassa iltapalaa ja räkättämässä väsyneinä milloin kenenkäkin puujalkavitseille lähdimme lopulta köpöttelemään taksitolpalle ja siitä auto kerrallaan nukkumaan. Äänistä päätellen opettajien asunnossa jatkettiin räkättämistä vielä kotiin päästyäkin, ja yläkerrassa Paquito pisti taas parastaan.

Tribal Umrah 2011, Barcelona, osa 1

Tämän reissun päivitys on antanut odottaa itseään pitkään, Tribal Umrah nimittäin järjestettiin jo heinäkuussa.


Tribal Umrah on alunperin Etelä-Ranskassa järjestetty tribal-tyyliin ja erilaisiin vatsatanssin fuusioihin keskittyvä festivaali, joka pidettiin ensimmäisen kerran 2009 Biarritzissa. Tänä vuonna festivaalia lainattiin Espanjaan Barcelonaan. Kun näin listan tapahtumaan osallistuvista tanssijoista, ja kuulin parin virolaisen tanssikaverinkin lähtevän paikan päälle varasin itselleni läjän kursseja ja lentoliput. Ja niinpä sitten hyppäsin eräänä maanantaina koneeseen ja suihkautin Barcelonaan!
Laskeuduttuamme kentälle hakeuduin kaupunkiin vievään junaan, jossa kuulin jonkun suomalaisen jo jääneen taskuvarkaan uhriksi sillä matkalla. Siis oltuaan maassa n. puoli tuntia...tosin kyseessä oli tyypillinen "pidän lompakkoni turvallisesti takataskussa"-tapaus.
Kolme muuta tanssijatarta, joiden kanssa jaoin asunnon, oli saapunut paikalle jo aiemmin päivällä. Yksi heistä oli uusi tuttavuus, saksalainen Mareike, ja kaksi muuta ennestään tutut Jaana ja Mari Eestistä. Kävi myös ilmi, että suurin osa tapahtuman tähtitanssijoista asui suoraan meidän alapuolellamme olevassa asunnossa. Yläpuolellamme sijaitsevassa asunnossa sen sijaan asui kaikesta päätellen hunajakuutaan viettäneet vastanaineet. Joista toista kutsutaan nimellä Paquito. Kovaäänisesti.
Ensimmäinen kokonainen päivä Barcelonassa oli vapaa, sillä varsinainen festivaali alkoi vasta keskiviikkona. Käytimme päivän lähtemällä porukalla katselemaan nähtävyyksiä. Ensimmäinen etappimme oli Gaudin suunnittelema uskomaton katedraali, Sagrada Familia, joka on edelleen kesken.

Sagrada Familia, käsittämätön ja käsittämättömän vaikea kuvata.
Kiersimme kolossin kerran ympäri, mutta valtavien turistivirtojen tungettelun keskellä päätimme olla menemättä sisään. Tyydyimme ihailemaan rakennusta ulkopuolelta, ja jatkoimme matkaa Gaudin hengessä Park Guelliin, jonka korkeimmilta kohdilta on myös upeat näkymät kaupunkiin.

Tummanpuhuva Barcelona Park Guellista kuvattuna. Vasemmalla Sagrada Familia. 
Park Guellin portailla
Koska sää oli kuumuudestaan huolimatta melko harmaa, suunnitelmamme mennä loppupäiväksi rannalle vaihtuivat shoppailuun El Ravelissa ja sangrian maisteluun Ramblasilla. Itse asiassa emme lopulta päässeet rannalle koko reissun aikana, mikä oli tietysti vähän harmillista, mutta tekemistä piisasi niin paljon, ettei luppoaikaa lopulta paljon jäänyt.

Jaana ja "kaupungin paras sangria". Kallein varmaan ainakin.
Turistipäivämme alkoi olla pulkassa, ja valmistauduimme seuraavana päivänä alkaviin workshoppeihin.
Itse olin valinnut alkajaisiksi pari tuntia ATS:a Moirai tribal groupin ohjauksessa. Opettajana toimi viehko Philippa. Työpajassa esiteltiin joitain edistyneempiä ATS:n liikkeitä, ja edellytyksenä oli osata muutamat perusaskeleet ja liikkeet. Oma ATS-kokemukseni on vielä valitettavan vähäistä, joten sain keskittyä täysillä pysyäkseni muiden perässä. Opetus oli kuitenkin perusteellista, ja brittiläinen Philippa puhui niin selkeää englantia, että sain kurssista irti runsaasti uutta tietoa.

Moirai Tribal Group, keskellä ryhmän vetäjä Philippa.
Muut kämppikset hehkuttelivat omia työpajojaan, varsinkin Amy Sigillin tunteja. Jälkikäteen ajatellen hänen kursseilleen olisin kyllä itsekin halunnut. Mutta varatessani paikkoja toukokuussa en ollut vielä oikeastaan tutustunut Amyyn tai hänen ryhmäänsä Unmataan, joten tämä moka painettakoon villaisella. Myös Nuria Gallegon energiset tunnit saivat paljon kiitosta. Alla video, jolla ATS:a Moirain tyyliin.


Ensimmäisen festivaalipäivän illaksi järjestäjät olivat kehitelleet iltapiknikin meren rantaan. Tullessamme paikalle oli jo hämärää. Istahdimme hiekkaan nauttimaan eväitä ja tutustumaan muihin tanssijoihin. Illan pimetessä pidettiin puheita ranskaksi, espanjaksi ja englanniksi, ja kartoitettiin osallistujien kotimaita, joita olivat mm. Espanja, Ranska, Italia, Venäjä, Saksa, USA, Englanti, Liettua, Eesti ja (tädää) Suomi.

öinen tribal-piknikki rannalla. Kuva Mari Ääremets
Puheita. Tapahtumaa avaamassa vasemmalta lähtien Espanjan päässä järjestelyjä toteuttanut Makosh Corporationin Eva  Buisan, Ranskassa tapahtuman alunperin synnyttänyt Unmatassakin tanssiva Djeynee, Unmatan Amy Sigill ja toinen Makosh co:n jäsen Noemi Castell. Kuva Mari Ääremets.
Jotkut kävivät vielä mustanpuhuvassa meressä uimassakin, itse tyydyin napostelemaan pikkusuolaisia ja juomaan punaviiniä hyvässä seurassa. Lopulta keräsimme kimpsut ja kampsut ja ajelimme metrolla takaisin kämpille lepäämään ja valmistautumaan seuraavaan festivaalipäivään.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Tribal fusion-alkeet nyt myös Järvenpäässä!

Syksyn kisahallin kurssi on alkamassa tällä viikolla, ja nyt ovat tilavaraukset varmistuneet myös Järvenpään kurssia varten! Kurssipaikkana on viehättävä pieni tanssistudio vanhalla kumitehtaalla Temalin alueella, Taidekoulu Helmet. Tila vetää vain maksimissaan 12 oppilasta, mutta siitä on hyvä aloittaa.

Taidekoulu Helmet 

Kurssin sisältö tulee olemaan käytännossä sama kuin nyt alkavalla helsingin kurssilla, joten lisätiedot voi katsoa täältä.

Kurssipäiväksi valikoitui perjantai, kello 17-19. Tunneilta onkin sitten rento fiilis siirtyä arjesta viikonloppuun. Kurssi alkaa 30.9 ja kestää 18.11 asti. Tunnit pidetään sillä välillä joka perjantai paitsi 4.11, jolloin lähden Tallinnaan tanssimaan Mira Betzin työpajoihin.
Toivottavasti mahdollisimman moni kiinnostunut Keski-Uudeltamaalta pääsee perjantaisin paikalle, niin saataisiin kurssi kasaan ja tribaltunnit käynnistymään myös täällä! Jos tiedät jo etukäteen, ettet pääse jollekin tunnille, voit käydä korvaamassa sen tietyn tunnin Helsingissä Kisahallilla. Otat vain ensin yhteyttä minuun niin kerron, koska se sama tunti pidetään.

Ilmoittautumiset ja kysymykset tuttuun tapaan sähköpostilla osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Tapahtuma löytyy myös facebookista.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Medusan synty

Terveisiä Berliinistä! Täällä jo vatsa perhosilla odottelen huomista, jolloin pääsen vihdoin tapaamaan Rachel Bricen, ja opiskelemaan viiden päivän ajan hänen opetuksessaan. Mutta siitä lisää myöhemmin, tämän blogipäivityksen aiheena on nimittäin tanssiryhmäni, tai tarkemmin sanottuna duo, joka vihdoin löysi nimensä pitkällisten pohdiskelujen ja kynänpään pureskelujen jälkeen. Tanssitaivaalle on syttynyt uusi pikkuinen tähti, ja sen nimi on Medusa! 
Olemme harjoitelleet jo pidempään yhdessä ystäväni Mintin kanssa, viime aikoina yhä tiiviimmin, ja onkin pelkästään luontevaa, että tämä lopulta on johtanut myös yhteisiin esiintymisiin. Ensiesiintyminen oli 18.8 Järvenpää-talolla taidenäyttelyn avajaisissa, ja virallisesti Medusa debytoi tulevassa Tampereen Ofeliamarketissa.



 Lisätietoa löytyy tapahtuman omasta blogista : http://ofeliamarket.blogspot.com/

Ofelian show tulee olemaan kolmen kappaleen läpileikkaus tribal fusionin monipuoliseen maailmaan, ja siinä liikutaan mystisistä temppelitunnelmista sekä suomalaiseen lemmentaikuuteen että balkanilaisiin markkinatunnelmiin. Jos olet kulmilla, tule tsekkaamaan!

Berliinin tanssitapahtuma, joka siis huomenna alkaa, on vatsatanssipiireissä varsin tunnetun Cifuentesin pariskunnan tanssikoulun järjestämä festivaali.
 


Täällä on tarjolla sekä perinteistä itämaista että tribalia, ja suurimpana vetonaulana kukas muu, kuin ihana ihana RB. Opettajina on myös muita kiinnostavia artisteja, joista olen valinnut yhden workshopin myös Elisabeth Strongilta. Ranskalainen "ihmepoika" Illan Riviere opettaa myös, mutta kurssi on jo myyty täyteen, enkä tajunnut ilmoittautua sinne samalla kun lähetin muut kurssi-ilmoittautumiset. Noh, Illania pääsen kuitenkin katsomaan lauantain gaalassa muiden tähtien kanssa, ja koskapa hän on vasta teini-ikäinen ehdin varmaan hänen oppitunneilleen myöhemminkin...
Tässä näyte Illanin taidoista: 



Lisää Berliinin meiningeistä seuraa myöhemmin, ja rästissä blogaamista odottaa myös heinäkuinen Barcelonan Tribal Umrah, joka on yksi Euroopan suurimmista tribalin kokoontumisajoista. Tapahtuma oli kerrassaan mahtava, ja kerron kaiken kunhan vaan kerkiän! Ja lopuksi muistutan myös helsingin alkavasta alkeiskurssista, laittakaahan ilmoittautumisia tulemaan, että saadaan kurssin toteutuminen varmistettua! Nyt on mentävä nukkumaan että jaksaa huomenna vipeltää Rachelin kanssa.

tiistai 23. elokuuta 2011

Syksyn tribal-kurssi Helsingissä

Syyskuussa jatketaan tanssimista lauantaisin kisahallilla. Tiedossa on seitsemän kertaa kaksi tuntia tiivistä treeniä. Kurssi on alkeiskurssi, jolla kerrataan samoja asioita kuin kevään kurssilla, joten mukaan sopivat uudet aloittajat ja nekin jotka jo kävivät kevään tunneilla. Jos kaipaat lisää haastetta, sitä löytyy kyllä. Paikkana on siis kisahallin koreografiasali. Ensimmäisellä kerralla 24.9 tapaamme ensin kisahallin aulassa kello 14.50, josta johdatan teidät saliin.
Kellonaika on joka kerralla sama, 15-17.

 Kurssipäivät:
24.9
1.10
8.10
15.10
29.10
12.11
19.11

Peruskurssilla opiskelemme vatsatanssin tyypillisimpiä liikkeitä, harjoittelemme isolaatioita (eli kehon osien erottelua ja hallintaa) ja etsimme lihasryhmiä, jotka ovat saattaneet toistaiseksi piileskellä käyttämättöminä. Jokainen työpaja sisältää tanssiharjoittelun lisäksi jooga/pilatestyyppistä kehonhallintaa, lihaskuntoharjoitteita ja loppurentoutuksen. Kurssin aikana opetellaan yksinkertaisia liikesarjoja, joista muodostetaan lopuksi pieni koreografia. Musiikkina menevää fuusioetnoa ja modernia kansanmusiikkia. Viimeinen paja lopetetaan haflaan, eli pieniin tanssijuhliin.

Tunnille tarvitset mukaan vain rennot treenivaatteet, juomapullon ja joogamaton/viltin/makuualustan, jonka päällä mukavasti venytellä ja rentoutua työpajan päätteeksi. Jos omistat kolikkohuivin tai muun vatsatanssivyön, ota mukaan! Tuon kilistinvöitä myös mukanani lainaksi.
HUOM!!! Ilmoittautumiset osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Vastauspostissa saat maksuohjeet ja tarkemman kurssiohjelman. 

Kurssin hinta on 120€


I TEACH IN FINNISH, BUT ALSO SPEAK FLUENT ENGLISH, SO PLEASE FEEL FREE TO JOIN EVEN THOUGH YOUR FINNISH ISN´T PURRFECT!



Tervetuloa kursseille!  

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Fuusiotribalia Järvenpäässä

Tarjolla nyt sama peruskurssi kuin kisahallilla aiemmin keväällä (kts. aiempi blogimerkintä "fuusiovatsatanssin perusteet), sekä myös alkeisjatko, jossa edetään siitä, mihin peruskurssilla on päästy. Paikkana on Taidekoulu Helmet, viihtyisä pieni tanssistudio vanhalla kumitehtaalla osoitteessa Metallimiehenkatu 2-4 (toinen kerros) linkki salin kotisivuille

Kurssipäivät ovat :
la 14.5
la 21.5
la 28.5
la 11.6
la 18.6


Alkeiskurssi pidetään klo 13-15 ja sen perään alkeisjatko klo 15-17. Opettajana allekirjoittanut, eli Laura Luna.


Alkeiskurssi
Aloittelijoille suunnattu kurssi. Jokainen työpaja kestää kaksi tuntia, joten kokonaisuutena tämä on 10 tunnin tiivis paketti, joka vastaa yhden lukukauden tanssiopintoja. Kokonaisuuden hinta on 80€. Paketti on tarkoitettu opiskeltavaksi kokonaisuutena, joten yksittäisiä pajoja ei voi valikoida, ellei kurssille jää ylimääräisiä vapaita paikkoja.
Kurssille mahtuu enintään 12 oppilasta ja osaanottajia täytyy olla vähintään 10, jotta kurssi järjestetään.

Alkeisjatko
Kurssi, jolla jatketaan siitä mihin alkeiskurssi päättyy. Voit myös osallistua molemmille kursseille yhtä aikaa, jos sinulla on jo tanssitaustaa. Alkeisjatkoon ovat tervetulleita oppilaat, joilla on käytynä alkeiskurssi tai muuten jo kokemusta vatsatanssin perusteista. Jokainen työpaja kestää kaksi tuntia, joten kokonaisuutena tämä on 10 tunnin tiivis paketti, joka vastaa yhden lukukauden tanssiopintoja. Kokonaisuuden hinta on 90€. Paketti on tarkoitettu opiskeltavaksi kokonaisuutena, joten yksittäisiä pajoja ei voi valikoida.
Kurssille mahtuu enintään 12 oppilasta ja osaanottajia täytyy olla vähintään 8, jotta kurssi järjestetään.


Peruskurssilla opiskelemme vatsatanssin tyypillisimpiä liikkeitä, harjoittelemme isolaatioita (eli kehon osien erottelua ja hallintaa) ja etsimme lihasryhmiä, jotka ovat saattaneet toistaiseksi piileskellä käyttämättöminä. Jokainen työpaja sisältää tanssiharjoittelun lisäksi jooga/pilatestyyppistä kehonhallintaa, lihaskuntoharjoitteita ja loppurentoutuksen. Kurssin aikana opetellaan yksinkertaisia liikesarjoja, joista muodostetaan lopuksi pieni koreografia. Musiikkina menevää fuusioetnoa ja modernia kansanmusiikkia. Viimeinen paja lopetetaan haflaan, eli pieniin tanssijuhliin.

Tunnille tarvitset mukaan vain rennot treenivaatteet, juomapullon ja joogamaton/viltin/makuualustan, jonka päällä mukavasti venytellä ja rentoutua työpajan päätteeksi. Jos omistat kolikkohuivin tai muun vatsatanssivyön, ota mukaan! Tuon kilistinvöitä myös mukanani lainaksi.
HUOM!!! Ilmoittautumiset osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Vastauspostissa saat maksuohjeet ja tarkemman kurssiohjelman. 


I TEACH IN FINNISH, BUT ALSO SPEAK FLUENT ENGLISH, SO PLEASE FEEL FREE TO JOIN EVEN THOUGH YOUR FINNISH ISN´T PURRFECT!

Tervetuloa kursseille! 

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tribal-viikonloppu Tallinnassa osa 3

Sunnuntai-aamuna heräilimme tanssisalilta muutamien muiden ulkomaisten vieraiden kanssa. Tunnelma alkoi olla tiiviin viikonlopun loppua kohden jo kohtalaisen väsähtänyt, mutta vielä oli edessä parin tunnin harjoitukset, Mancan viimeinen työpaja, "Fusion Infusion – Bellydance Breakbeats". Biisi oli Dead Perezin "Bigger Than Hip Hop" (dubstep mix), jonka tahtiin sitten tehtiin iskukombinaatioita ja lukkoja sekä varsin epätodellisen näköisiä sivuliukuja. Viimeisellä tunnilla taistelin tosissani, etten mennyt seuraamaan touhua sohvalta, sen verran heikolta alkoi olo tuntua. Jaksoin kuitenkin silkalla uppiniskaisuudella loppuun asti, ja heti tunnin loputtua tajusinkin olevani kuumeinen.
upea opettajamme Manca ja kuumeinen Laura vikan työpajan lopussa
 Työpajan päätyttyä alkoikin olla jo hoppu liikkua kohti Suomen lauttaa, mutta sitä ennen otettiin muutamia ryhmäkuvia muistoksi, halailtiin ja harmiteltiin että mahtava viikonloppu oli jo lopuillaan, sovittiin että nähdään taas uudestaan ja kehuttiin edellisen illan esityksiä.
työpajalaiset
 Väsyneenä mutta onnellisena hinasin päästä varpaisiin kolottavan tomumajani loskaisen kaupungin läpi satamaan ja kohti kotia puksuttelevaan lauttaan. Viikonloppu oli mielettömän antoisa, uudet tanssituttavuudet lämmittävät mieltä ja odotan jo innolla uusia vastaavia kokoontumisajoja. Kunhan ehdin purkaa auki videoidut harjoituskoreografiat, tuon tuliaisia myös omalle peruskurssilleni, joka onkin jo päässyt hyvään vauhtiin kun kaksi viidestä työpajasta on jo pidetty. Mancan toiveesta en laita nettiin mitään työpajassa kuvattua videomateriaalia, mutta tässä youtubesta löytyvä tanssiesitys. Kaunista!

Sydämellisesti kiitän kaikkia tapahtuman järjestäjiä. Tribal power!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Tribal-viikonloppu Tallinnassa osa 2

Aamunkoitteessa heräsin päästämään studiolle sisään tytön, joka oli juuri tullut bussilla Latviasta. Juodessamme aamuteetä tanssisaliin kerääntyi hiljalleen porukkaa. Edellisen illan tanssiminen ja kävely painoivat vielä jaloissa ja toinen reisi tuntui aika jumittuneelta. Ulkona sää sen kun parani.
näkymä tanssisalin ikkunasta
Manca oli jo edellisenä iltana luvannut, että treeni tulee olemaan hikistä ja haastavaa. Aloitimme lämmittelemällä ja joogaamalla, ja ensimmäisen työpajan aiheena oli "combinations and layering", eli yhdistelmät ja kerrostaminen. Kerrostamisessa on siis kyse siitä, että tehdään useita liikkeitä yhtä aikaa. Yksinkertaisimmillaan kerrostaminen on esimerkiksi kävelyn yhdistämistä käsiliikkeeseen, monimutkaisimmillaan useiden kehon osien liikuttamista eri suuntiin yhtä aikaa. Tunti olikin erittäin haasteellinen, ja reilun kahden tunnin keskittyneen harjoittelun päätteeksi olimme saaneet kasaan minuutin verran yllättävillä suunnanvaihdoksilla herkuttelevaa koreografiaa.

Pienen evästauon jälkeen käynnistyi päivän toinen kaksituntinen työpaja, "elegant? yes please"-otsikolla. Tämän oppitunnin teemana oli sulava liike ja ilmaisu, jota varten aloitimme mm. mehukkailla olkavarsien venytyksillä. Koreografiana oli alku samasta tanssista, jonka näimme myöhemmin samana iltana Mancan itsensä esittämänä haflassa, herkkä tanssi Florence & The Machinen "Cosmic Love"-kappaleeseen.


Melkein neljän ja puolen tunnin tanssisession jälkeen olikin sitten jo aika rentoutua ja lähteä ulos syömään ennen illan juhlaa.
African Kitchen, suosittelen!
 Harmillisesti kamerastani loppuivat paristot kun olimme African Kitchenissä syömässä (tajuttoman hyvää hummusta!!!), joten minulla ei ole varsinaisesta päätapahtumasta kuvia ollenkaan...tässä kuitenkin pari videota;


Ensimmäisessä tanssii studio Shamsinassakin opettava Anna Artemenkova, tapahtuman toinen suomalainen minun lisäkseni. Toisessa videossa pätkää virolaisesta kansantanssiryhmästä.

Illan esiintyjäkaarti oli laaja ja taso korkea. Tanssijoita tuli lavalle toinen toisensa jälkeen, vuoroin soolona ja ryhmissä, gothic fusionista tribaliin, klassiseen itämaiseen ja folktansseihin. Tanssijoita oli kaikista Baltian maista, Suomesta, Ruotsista ja Sloveniasta. Tunnelma vanhassa kaupungissa sijaitsevassa kellariravintolassa oli samaan aikaan sekä intiimi että kansainvälinen ja livebändi soitti väliajoilla tunnelmallista keskiaikaiselta ja orientaaliselta vivahtavaa musiikkia. Täytyy myöntää, että esiintyjien tasokkuus yllätti positiivisuudellaan ja oli aivan ihanaa huomata, että vaikka tribal fusion on vielä hyvin pienen marginaalin harrastus näillä kulmilla, niin täältäkin löytyy jo hyvin asialleen omistautuneita ja lahjakkaita tanssijoita joiden töiden tuloksia oli upeaa päästä ihailemaan.
All dem kittycats. Tribal tanssijattaria; Anna Suomesta, Pernilla, Cecilia ja Gita Ruotsista, Manca Pavli Sloveniasta sekä Berit (Aicha) ja Jaana (Yahna) Virosta. (kuva Gita Vinlander)
  Esitysten päätyttyä poistuimme lasilliselle ja siitä studiolle nukkumaan ja valmistautumaan sunnuntain viimeiseen työpajaan.

Tribal-viikonloppu Tallinnassa osa 1


"first tribal hafla in Tallinn and workshops with Manca Pavli"

Alan vähitellen palautua huimasta tribal fusionin täyttämästä viikonlopusta, joka imi minusta mehut niin tehokkaasti, että olen ollut kipeänä siitä asti...
Viikonloppuun mahtui niin valtavasti elämyksiä, että en oikein tiedä mistä aloittaa. Tapahtuman takana olivat ihastuttavat Müstika Magical Theater-tanssistudiota pyörittävät neidot Berit Vill ja Jaana Hansman  http://www.mystika.ee/
viihtyisä studio Müstika
Pääesiintyjäksi ja työpajoja vetämään saapui slovenialainen tribal-tanssijatar Manca Pavli, jonka opetusta saamaan oli matkustanut tanssijoita mm. Suomesta, Ruotsista, Liettuasta, Latviasta ja eri puolilta Viroa. Tunnelma studio Müstikassa oli heti lämmin ja vastaanottava vaikka Tallinna muuten ei varsinaisesti syleillyt räntäsateellaan ja lammiksi muuttuneilla kaduillaan...
vanhan kaupungin lainehtivaa tunnelmaa
Perjantai-illan ohjelmana oli open stage-ilta tanssikoululla. Tässä tapahtumassa esiinnyin itsekin, parin päivän varoitusajalla kehitetyllä numerolla, jonka olin koostanut peruskurssille tekemästäni harjoituskoreografiasta höystämällä sitä muutamilla kerroksilla ja improvisoiduilla osuuksilla. Minun vuoroni oli toiseksi viimeisenä, ja sitä ennen nähtiin monenlaista tanssia ja värikkäitä asuja, kansantansseja, ATS:ä, baladia, tribal fusionia, mustalaistanssia ja flamenco fusionia.
mustalaistanssia ja värikkäitä helmoja

allekirjoittanut tribaloi
Tapahtuman puitteissa oli myös tanssivaatteiden/korujen kirpputori. Eräs latvialainen nainen oli tuonut mukanaan heimokoruja Pakistanista, mm. upeita tribalvöitä, kuchi-kaulakoruja ja hiuskoristeita. Himoitsin näyttäviä vöitä, mutta rahatilanteeni antoi myöten vain kahdelle kauniille hiuspinnille, jotka kyllä nekin lämmittivät tribalharakan sydäntäni suuresti...
ruokaa, juomaa, tanssia ja kirpparointia

ihaaanat pinnit, nam!
Juhlat jatkuivat puoleenyöhön, ja sen jälkeen olinkin jo niin poikki (matka oli alkanut jo kuudelta aamulla), että kupsahdin patjalle miltei suorin vartaloin. Sain yöpyä tanssistudiolla, mikä oli paitsi edullista, myös erittäin kätevää jos on sellainen ihminen kuin minä; potentiaalisesti aina myöhässä. Aamupäivällä nimittäin oli luvassa Manca Pavlin ensimmäinen työpaja, "combinations and layering".


torstai 3. maaliskuuta 2011

Fuusiovatsatanssin perusteet

VIIDEN KERRAN INTENSIIVIKURSSI FUUSIOVATSATANSSIN ALKEISTA
kevät 2011

kisahallin koreografiasali, Paavo Nurmen kuja 1, Helsinki
Opettajana allekirjoittanut, eli Laura Luna

PÄIVÄMÄÄRÄT:

la 5.3
la 19.3
la 26.3
la 9.4 ja
la 16.4

kellonaika on joka kerta sama, kello 15-17
, eka tapaaminen kisahallin edessä lauantaina 5.3 kello 14.50




Jokainen työpaja kestää kaksi tuntia, joten kokonaisuutena tämä on 10 tunnin tiivis paketti, joka vastaa yhden lukukauden tanssiopintoja. Kokonaisuuden hinta on 80€, jolloin yhdelle pajalle tulee hintaa 16€. Paketti on tarkoitettu opiskeltavaksi kokonaisuutena, joten yksittäisiä pajoja ei voi valikoida.
Kurssille mahtuu enintään 15 oppilasta. Varaukset ilmoittautumisjärjestyksessä, paikka vahvistetaan kun kurssimaksu on maksettu. Jos kurssimaksu on maksamatta määräpäivänä, kurssipaikka voidaan antaa jonossa seuraavalle.

HUOM!!! Ilmoittautumiset osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Vastauspostissa saat maksuohjeet ja tarkemman kurssiohjelman. 


I TEACH IN FINNISH, BUT ALSO SPEAK FLUENT ENGLISH, SO PLEASE FEEL FREE TO JOIN EVEN THOUGH YOUR FINNISH ISN´T PURRFECT!

 Peruskurssilla opiskelemme vatsatanssin tyypillisimpiä liikkeitä, harjoittelemme isolaatioita (eli kehon osien erottelua ja hallintaa) ja etsimme lihasryhmiä, jotka ovat saattaneet toistaiseksi piileskellä käyttämättöminä. Jokainen työpaja sisältää tanssiharjoittelun lisäksi jooga/pilatestyyppistä kehonhallintaa, lihaskuntoharjoitteita ja loppurentoutuksen. Kurssin aikana opetellaan yksinkertaisia liikesarjoja, joista muodostetaan lopuksi pieni koreografia. Musiikkina menevää fuusioetnoa ja modernia kansanmusiikkia. Viimeinen paja lopetetaan haflaan, eli pieniin tanssijuhliin.

Tunnille tarvitset mukaan vain rennot treenivaatteet, juomapullon ja joogamaton/viltin/makuualustan, jonka päällä mukavasti venytellä ja rentoutua työpajan päätteeksi. Jos omistat kolikkohuivin tai muun vatsatanssivyön, ota mukaan! Tuon kilistinvöitä myös mukanani lainaksi.

Kurssilla vielä vapaita paikkoja! Tervetuloa mukaan!

Tribal Fusion

Eli mistä on kysymys, ja miksi olen täysin koukussa?

Päätin aloittaa tanssiaiheisen blogin, kun nyt alan pitää kurssejakin. Tämän blogin tarkoitus on jakaa tietoa tribal fusionista, joka on vielä meilläpäin kohtalaisen tuntematon taiteenlaji, kerätä lajin harrastajia yhteen, tiedottaa kursseista ja kertoa omista tanssikokemuksistani ja kiinnostavista ilmiöistä aiheen ympärillä.

Mitä sitten on "Tribal Fusion"? Oma suppea määritelmäni lajista on jotakuinkin tällainen; Itämainen vatsatanssi on ikivanha taidemuoto, jossa pääpaino on feminiinisellä liikekielellä ja kehon isolaatioissa. Tällä hetkellä eri puolilla maailmaa vauhdikkaassa nosteessa oleva uusi tyylilaji nimeltä Tribal Fusion on kehittynyt Yhdysvalloissa ja sieltä levinnyt muihin maailmankolkkiin etunenässään genren supertähti Rachel Brice. 


Tribal Fusion pohjaa vahvasti klassiseen itämaiseen tanssiin, mutta siihen on noukittu vaikutteita mm. flamencosta, bollywoodista ja mustalaistansseista. Tähän sekoitukseen fuusioidaan vielä päälle modernia musiikkia ja nykyaikaisia katutanssityylejä, jolloin lopputuloksena on vapaamuotoista uutta folklorea, jossa jokainen voi luoda oman yksilöllisen tyylikudelmansa.


Itse löysin genren noin vuosi sitten, harrastettuani sitä ennen jo kahdeksan vuotta klassista itämaista tanssia. Olen aina rakastanut monenlaista tanssimista, ja itämainen tuntui tyylilajina minulle kaikkein omimmalta. Kuitenkaan en koskaan oikein tuntenut oloani kotoisaksi kimmeltävissä kirkkaan värisissä vatsatanssiasuissa, ja myös musiikin suhteen olin innostunut yhdistämään itämaisen tanssin liikekieleen jotain muutakin kuin arabialaista musiikkia. Sen lisäksi olen intohimoinen naamiais/roolileikki-ihminen ja kiinnostunut monenlaisista etnisistä vaatteista ja kehon koristelutavoista. Kun sitten törmäsin youtubessa Rachel Bricen videoihin, olin myyty, sillä sekunnilla! 
Brice itse on haastattelussa kertonut, että pyrkii puvustuksessaan siihen, että katsojalle tulee mielikuva tanssijattaresta joka on "from planet bellydance", ja se on kyllä aika osuva kuvaus hänen tyylistään. Palaan näihin tyyliasioihin tulevissa blogauksissa.


Sattumoisin opettajani Nonna Viemerö, jonka tiukassa mutta lempeässä ohjauksessa olin ollut sen kahdeksan vuotta, lopetti tanssinopetuksen juuri samoihin aikoihin, kun sukelsin tribal fusionin maailmaan. Yhtäkkiä olin orpo tanssijatar. 
Koitin ottaa selvää, josko suomesta löytyisi tribalin opetusta, mutta en löytänyt mitään sellaista, josta olisi ollut hyötyä jo pidempään tanssineelle. Tilailin sitten opetus dvd:itä suoraan Jenkeistä, ja sitten onnistuin saamaan monivuotisen tanssikaverini kanssa ilmaisen harjoitussalin, jossa aloimme tutustumaan uusiin oppeihin intohimoisella intensiteetillä, pari kertaa viikossa.
Kävin myös työpajassa kokeilemassa ATS:ää, eli American Tribal Styleä, joka on ryhmäimprovisaatiotanssi, josta tribal fusion on kehittynyt. Työpajan vetivät turkulaiset Elysiumin tytöt.


Pidettyäni sitten itse muutamia epävirallisia workshoppeja kypsyi lopulta ajatus varsinaisista kursseista, sillä kiinnostus genreen tuntuu olevan aika suurta, vaikka tyylilaji onkin vielä aivan marginaalissa. Kätevästi olen jo ennestään mukana Oivallus-nimisessä taideosuuskunnassa, jonka kautta voin virallisesti järjestää kursseja. Nyt ollaan sitten niin pitkällä, että ensimmäinen aloittelijoille suunnattu fuusiovatsatanssin peruskurssi alkaa ylihuomenna. 
Odotan innolla tapaamista uusien, lajista innostuneiden ihmisten kanssa, ja toivon, että voin jakaa rakkauteni tätä tanssin muotoa kohtaan mahdollisimman moniin sydämiin. Tulevaisuuteen olen suunnitellut jatkokursseja, ja salaa (?) toivon, että tästä siemenestä kasvaisi aktiivinen harrastajien piiri, ja mahdollisesti myös esiintyvä tribal fusion-ryhmä!
Tässä vielä inspiraatioksi yksi lempparini Brice-koreografioista, hulvaton mustalaistanssi vuodelta 2007.