tiistai 16. kesäkuuta 2015

Syyskauden Tribal Fusion-viikkotunnit Laura Lunan kanssa

Kesä on vasta tulossa kohti Juhannusta, mutta katseeni siintää jo syyskauden uusiin kuvioihin. Aloitan kauden taas hyvissä ajoin, sillä syys- ja lokakuulle tulee taukoa tanssimatkojen takia. Syyskuussa matkustan Lissaboniin treenaamaan viikoksi intensiivisesti Orchidaceae-ryhmän kanssa ja lokakuussa jatkan 8 Elements-opintojani Portlandissa Rachel Bricen ohjauksessa. Jotta oppilaiden syyskausi ei jäisi kuitenkaan torsoksi, aloitamme viikkotunnit jo elokuun alussa.

Helsingissä aloittaa uusi alkeisryhmä, ja elokuun tunnit voi myös ostaa erikseen tutustumiskurssin muodossa. Helsingin opetuspaikka vaihtuu Lauttasaaresta Sörnäisiin erinomaisten kulkuyhteyksien ulottuville. Tikkurilassa tunnit jatkuvat samassa paikassa ja ajassa, ja jatkamme kevään alkeista sujuvasti keskitason tekniikkaan. Järvenpään tunnit siirtyvät maanantaille, ja taso määrittyy ilmoittautuneiden mukaan. Kaikki tuntikuvaukset löytyvät aikataulun alapuolelta.

Oppilasryhmäni Kaira Tribe Glorian lavalla Underground Cabaret vol.4 - tapahtumassa
Kuva Samuli Airaksinen
Helsingin tunnit:

Tiistaisin alkaen 4.8
klo 17-18.30 Tekniikka taso 3 (edistyneet)
klo 18.30-20 Koreografia taso 3

Keskiviikkoisin alkaen 5.8
klo 17-18.30 Tekniikka taso 2 (keskitaso)
klo 18.30-20 Koreografia taso 1-2
klo 20-21.30 Alkeet (elokuun ajan tutustumiskurssina, varsinainen kausi alkaa 2.9)

Tikkurilan tunnit:

Torstaisin alkaen 13.8
klo 17-18.30 Tekniikka taso 1 (keskitaso)

Järvenpään tunnit:

Maanantaisin, kurssille halukkaat tulijat ottakaa yhteyttä, katsotaan millainen ryhmä saadaan kasaan. Studio on pieni, joten oppilaita yhteen ryhmään otetaan 4-6. Kellonaika sumplittavissa kaikille sopivaksi :)

Tuntikuvaukset:

ALKEET : Tribal Fusionin perusteet vasta-alkajille. Tunneilla opitaan lajin perustekniikoita, tutustutaan sanastoon ja lajin historiaan sekä huolletaan kehoa kokonaisvaltaisella treenillä, joka parantaa kehonhallintaa, joustavuutta ja voimaa, ja auttaa löytämään tanssiliikkeisiin tarvittavia lihasryhmiä.
Syyskausi jakaantuu elokuun tutustumiskurssiin (4 x 1,5h) sekä varsinaisiin viikkotunteihin (12 x 1,5h), jotka voidaan ostaa pakettina tai erikseen.

TEKNIIKKA 1 : Keskitason tekniikkaa ja kehonhuoltoa vähintään puoli vuotta tanssineille. Kertaamme aiemmin opittua, perehdymme uusiin tekniikoihin, sekä viemme liikkeiden yhdistämistä seuraavalle tasolle. Tanssijoille, jotka ovat jo perehtyneet alkeisiin.

TEKNIIKKA 2 : Keskitason tekniikkaa ja kehonhuoltoa vähintään vuoden tanssineille. Tekniikkatreeniä, tanssillisia komboja, haastavampia kerrostuksia, zillien (eli sormisymbaalien) soiton perusasioita. Omat zillit hyvä omistaa, opettajalla pari lainattavaa settiä.

TEKNIIKKA 3 : Haastavaa tekniikkaa ja kehonhuoltoa vähintään kaksi vuotta tanssineille. Etenemme vauhdikkaasti, joten perustekniikan tulee olla hyvin hallussa. Soitamme myös zillejä, joten sellaiset tulisi omistaa. Osa tunneista on teemallisia, saattaen sisältää ryhmätyöskentelyä ja improvisaatiota.

KOREOGRAFIA 1-2 : Keskitason koreografiatunti Tribal Fusionin perusteisiin perehtyneille. Teemme syyskauden aikana koreografian, jonka voi esittää soolona tai sovittaa ryhmälle. Koreografiatunnille tuleville suositellaan harjoittelun tueksi myös joko tekniikka 1, 2 tai 3-tuntia. Sopii myös edistyneille tanssijoille, jotka toivovat soolotanssia, eivät pysty juuri nyt sitoutumaan jatkotason tiiviiseen tahtiin tai haluavat muuten vain työstää koreografiaa rennommalla otteella.

KOREOGRAFIA 3 : Haastava ryhmäkoreografia edistyneille, vähintään kaksi vuotta säännöllisesti harjoitelleille tanssijoille. Koreografiaryhmään osallistumisen edellytyksenä lisäksi ainakin yksi tekniikkatunti viikossa. Tekniikka 3-tunnin sisältö tukee tätä koreografiaa.

Kuva Neï Mad Photographies
 Kurssien hinnat:

Alkeet tutustumiskurssi 4 x 1,5h = 80€
Alkeet viikkotunnit 12 x 1,5h = 210€
Alkeet paketti 16 x 1,5h = 280€

Kaikki muut kurssit 16 x 1,5h = 280€

Jos ilmoittaudut useammalle kuin yhdelle kurssille, saat loppusummasta 10% alennusta, jolloin
2 viikkotuntia = 504€
3 viikkotuntia = 756€ jne...

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteessa salamankantama (at) gmail . com

Viikkotunnit voi halutessaan maksaa osamaksulla enintään neljässä erässä, jolloin jokaiseen erään lisätään 1€ laskutuslisä (ei koske alkeiden tutustumiskurssia, sen maksu kertaeränä, ellei se sisälly koko kauden pakettiin). Ilmoittautumiset kursseille ovat sitovia, eikä maksettuja kurssimaksuja palauteta tai osamaksueriä peruta oppilaan poissaolojen takia ellei oppilaalla ole esittää lääkärintodistusta, jonka perusteella poissaoloja tulisi vähintään puolet kaudesta.
Muistutuslaskuihin lisätään 5€ muistutusmaksu.
Poissaoloja voi korvata muilla tunneilla, kuitenkin saman kauden aikana.
Jos kurssi peruuntuu/keskeytyy järjestäjän toimesta, maksetut kurssimaksut palautetaan kokonaisuudessaan toteutumattomien tuntien osalta.

YKSITYISOPETUS : syyskaudella voin taas ottaa 2-3 vakituista yksityisoppilasta ja sen lisäksi kertaluonteisia sessioita haluamastasi aiheesta. Tunteja voi siis ostaa yksittäin, tai edullisemmin 10 tunnin pakettina. Ota yhteyttä sähköpostitse, ja saat hinnaston ja muut infot!

TILAUSKURSSIT : Haluaisitko kokeilla Tribal Fusionia, mutta asut turhan etäällä pääkaupunkiseudusta tai opetusajat eivät sovi kalenteriisi? Kerää muutama samanmielinen kaveri yhteen, ja voitte tilata oman mittatilauksena rakennetun intensiivin tai valita valmiista workshop-paletista jotain kiinnostavaa! Laita minulle sähköpostia, niin kerron lisää! :) Teen keikkoja myös tanssikouluihin.

Infusion Tallinn show 21.3.2015
Kuva Oksana Goncharuk
 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Underground Cabaret vol.4 - A Magical Evening of Unusual Belly Dance





Scroll down for English

UG Cabaret saapuu jälleen entistä suurempana ja kauniimpana viettelemään yleisön käärmemäisten tanssijattarien mystiseen rinnakkaistodellisuuteen! Show on osa Tribal Summer Camp Finland-festivaalia, ja illan päätähtinä säkenöivät TSC:n kutsuvieraat Alexis Southall Englannin Wolverhamptonista ja saksalainen Josefine Wandel Berliinistä. Heidän lisäkseen lavalla nähdään niin paikallisia kuin kauempaakin saapuneita tribaltaitureita.

LINE UP:

LAURA LUNA (FIN)
KAIRA TRIBE (FIN)
SUVI TURUNEN (FIN)
TRIBALTANSSIKESKUS (FIN)
ANNA AFRA (FIN)
YAHNA (EST)
JOSEFINE WANDEL (GER)
ALEXIS SOUTHALL (UK)

+ yllätysesiintyjiä!


Flyer design Jenny Mujunen
Tapahtumassa on myös pieni basaari, jossa on tarjolla tyyliin sopivia koruja ja asusteita. Myynnissä on Salamankantaman, Sebastian's Creationsin ja Shailan tuotteita.

Tällä kertaa kabaree on päivitetty entistä näyttävämpiin puitteisiin kulttuurikeskus Gloriaan, jonka lavalla isommatkin ryhmät pääsevät oikeuksiinsa! Tätä ei kannata missata!

Ennakkolippuja saa Tiketistä http://www.tiketti.fi/Underground-Cabaret-vol-4-GLORIA-Helsinki-lippuja/32423 sekä sähköpostitse järjestäjältä osoitteesta salamankantama(at)gmail.com

Liput ennakkoon 23€+toimituskulut ja ovelta 25€

Tapahtuma löytyy Facebookista tämän linkin takaa.

Tapahtumalle voi peukuttaa tukirahaa Basson ja Helenin kampanjassa tässä linkissä https://www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/peukuta-tukirahan-puolesta/underground-cabaret---a-magical-evening-of-unusual-belly-dance/

Tiistaina 2.6 kannattaa kuunnella Bassoradiota klo 12.45, olemme siellä esittelemässä tapahtumaa ja juttelemassa mukavia!

LÄMMITTELYKLUBI STEAM HELLSINGISSÄ 13.5!!

banner design Jenny Mujunen

Aloitamme festivaalin lämmittelyn klubilla Steam Hellsingissä (Olavinkatu 1, Kamppi) keskiviikkona 13.5. Tapahtumaan on vapaa pääsy, joten tämä on erinomainen tilaisuus tutustua Tribaliin pelkällä narikkamaksulla! Vatsatanssioiden lisäksi lautelle nousee myös paikallisia burleskiartisteja sekä kansainvälinen kokoonpano Jimbino Vegan & Bardi Cannibals, joka tarjoilee taatusti tanssittavan setin swing- ja ragtime-musiikkia. Lämmittelyklubilla voi myös ostaa lippuja päätapahtumaan ja osallistua tukiarpajaisiin. Showtime n. klo 20. 


Linkki lämmittelyklubin FB-eventtiin.

Tribal Fusion on vatsatanssityyli, jossa sekoittuvat erilaiset etniset tanssit, modernit katutanssivaikutteet ja klassiset elementit. Laji on lähtöisin Yhdysvaltojen länsirannikolta Kaliforniasta, ja on sieltä levinnyt jo lähestulkoon kaikkiin maailmankolkkiin. Suomeen laji on rantautunut joitakin vuosia sitten, ja tässä on aiheeseen ennestään perehtymättömilläkin loistava mahdollisuus tulla nauttimaan kansainvälisistä huipputason esityksistä! Koska genren rajat ovat laveat, mahtuu määritelmän alle hyvinkin erityyppisiä tulkintoja laidasta laitaan, ja runsas vaihtelu tekeekin siitä erittäin katsojaystävällistä. Yleisö ei taatusti pitkästy matkalla, joka johdattaa katsojan muinaisista temppelitunnelmista urbaaniin sykkeeseen ja takaisin, poiketen välillä vaikkapa kuvitteellisen keskiaikaisen torin kautta. Tribalissa menneisyys on fantasiaa, ja tulevaisuus scifiä. Kuulostaako vähintäänkin hämärältä? Tule paikan päälle kokemaan tämä kaikki omin silmin ja korvin!

In English

Underground Cabaret returns, bigger and more beautiful than ever, to seduce the audience into the mystical parallel realm of the serpentine-like dancers. UGC is part of Tribal Summer Camp festival, and features our guest teachers Alexis Southall (UK) and Josefine Wandel (GER). There is also a small bazaar in the event.

Tickets 23€ in advance and 25€ at the door. Pre-sale tickets can be purchased via Tiketti or via email from the organizer. 


We also have a warm-up club in Steam Hellsinki on May 13th, welcome! 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Tribal Summer Camp 2015 opettajat / teachers

Because of the international nature of the festival, I will write this post in English. The teaching in the workshops will also be in English, but so far it has not seem to be a problem. If you feel uncertain, I'll be around to translate if you have questions.

So far we have had guest teachers from Sweden, Estonia and Slovakia, and this year I can add Great-Britain and Germany to the list. I will introduce them a bit, but you can learn more about them through their websites.

Alexis Southall, photo Sequoia Emmanuelle

Alexis Southall is a Tribal Fusion artist from Wolverhampton, and she is continually travelling around the world teaching, studying, performing and collaborating with other artists. Besides all that and teaching locally she is also an event organizer, and has hosted several Tribal Fusion stars in her festival, Infusion Emporium. I visited IE in 2012, you can read my blog post about it here (sorry, it is in Finnish, but among other things it has a funny story in it how Illan was teaching about peripheral vision and awareness and as he was talking he accidentally stepped on my toes).
Alexis has certifications in level 3 Unmata ITS teacher, Jamila Salimpour level 1 and FCBD General Skills (ATS). She has collaborated with numerous leading artists of our dance style, and among other works has lately danced in Zoe Jakes House of Tarot-, Kami Liddles Stardust Follies- and Jillinas Bellydance Evolution-shows. Alexis is also a troupe director, she has a project based group "Juniper Project" that she choreographs, and an ITS group "Wreck It".
Alexis Southall is going to be teaching four worshops during the TSCF festival, ITS Unmata style, "Open Up for Arm-ageddon", "Fusion Revolution" and "Folk It!". An interesting and fun package to all bellydancers! Learn more about Alexis here. 

And check out this video presentation.



Josefine Wandel
Josefine Wandel is a dancer and teacher living in Berlin, and she does both Tribal Fusion and Indian Fusion Dance. She regularly travels to Pushkar, India to study Indian dance with Colleena Shakti in Shakti School of Dance. Josefine teaches in Tribal Dance Academy in Berlin, directs her troupe Mohak Devi and also organises "Tribal Noir"-event in Berlin.
Josefine Wandel will be teaching three workshops during the weekend, Indian Fusion Basics, Vintage Indian Fusion and Khalbelia Fusion. These workshops will surely attract not only bellydancers, but also dancers of all the various Indian dances!
Get to know all the awesomeness that is Josefine, check out her website here.

Here is a fresh promo video from her.


To see the workshop schedule, prices and how to register, go see my previous post.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Tribal Summer Camp Finland 2015


Tribal Summer Camp Finland 5.-7.6.2015 (scroll down for English)

Sarjassaan jo kolmas Tribal Summer Camp saapuu suurempana ja kauniimpana kuin koskaan! Työpajatarjonta on entistä muhkeampi ja tapahtuman yhteydessä perjantaina 5.6 järjestettävä show Underground Cabaret on siirretty Gloriaan, jonka lavalla isommatkin ryhmät pääsevät oikeuksiinsa!

Mutta palataan festivaalin opetussisältöön, jota on siis tällä kertaa tarjolla niin runsaasti, että ensimmäinen työpaja piti lykätä jo perjantaille. Vierailevat opettajamme onkin jo julkaistu FB:n puolella, mutta kerrataanpa vielä. Berliinistä meille saapuu elegantti intiafuusion ja tribalin opettaja Josefine Wandel, joka luotsaa kotikaupungissaan oppilaistaan koostuvaa Mohak Devi-tanssiryhmää. Josefineen voit tutustua lisää vaikka hänen kotisivuillaan, tässä linkki
Toinen vieraistamme on tanssija, opettaja ja tapahtumanjärjestäjä Iso-Britannian Wolverhamptonista, todellinen Tribal Fusionin monitoiminainen Alexis Southall. Tästä linkistä pääset hänen kotisivuilleen.

Viikonlopun työpajat pidetään EtnoFitnessin tiloissa Sörnäisissä.

Perjantai

klo 15-17 Alexis Southall : A Step into the World of Unmata style ITS!

Hot Pot Improvisational Tribal Style (ITS) on ATS:ään perustuva, UNMATAsta tunnetun Amy Sigilin kehittämä standardoitu liikevarasto improvisoitua tanssia varten. Luvassa runsaasti kovaa asennetta, hauskuutta ja hikeä! ITS on kuin punk rock-versio vatsatanssista! Työpajalla opimme perusliikkeet jonka jälkeen tanssimme, tanssimme ja tanssimme! Ota mukaasi vettä, kasoittain energiaa ja ryhmähenkeä. Varaudu tanssimaan sydämesi kyllyydestä!

Lauantai

Klo 11-13 Alexis Southall : Open Up for Arm-ageddon

Tribal Fusion on tunnettu käärmemäisyydestään. Tässä työpajassa keskitytään ylävartalon liikkeisiin ja niiden yhdistelmiin. Avaamme hartioita ja rintakehää saavuttaaksemme paremman ryhdin ja liikkuvuuden. Syvennämme tietoisuutta lihaksistostamme sidewindereita ja rintakehän isolaatioita varten ja luomme kauniita ja innovatiivisiä käsiliikesarjoja.
Mukaasi tarvitset joogamaton alkulämmittelyä varten.

Klo 13.15-15.15 Josefine Wandel : Indian Fusion Basics

Mikä intialaisissa tansseissa viehättää ja miten voimme yhdistää intialaisen tanssin liikkeitä Tribal Fusionin liikkeiden kanssa? Työpajassa yhdistelemme liikkeitä, kuten intialaisia käännöksiä, askelluksia, sormilla tehtäviä eleitä (mudra) sekä Itä-Intialaisen Odissin ja Pohjoisen Kalbeliya -mustalaistanssin inspiroimaa miimikointia, kauniiksi ja sulaviksi kokonaisuuksiksi. Työpajaan sisältyy myös lyhyt, mutta intensiivinen lämmittely ja loppuvenyttely. Inspiroidu intialaisesta ilmapiiristä, jonka Josefine tuo tanssilattialle mukanaan! Intialainen fuusio on kiinnostava haaste jokaiselle Tribal-tanssijalle!
Varaudu tanssimaan paljain jaloin saadaksesi kokonaisvaltaisen kokemuksen intialaisesta tanssista.

Klo 15.30-17.30 Alexis Southall : Fusion Revolution

Tässä työpajassa Alexis jakaa kanssanne tuoreinta työtään, erityisesti teille tehtyjä aivan uusia komboja! Niiden lisäksi Alexis vetää lämmittelyt ja tekniikkatreenit omaan takuuvarmaan tyyliinsä saaden taatusti hien irtoamaan. Osallistujilta edellytetään jonkin verran vatsatanssikokemusta. Tuo mukanasi paljon vettä, joogamatto ja muistiinpanovälineet.

Klo 20 eteenpäin leirihafla, jossa luvassa esityksiä ja seurustelua muiden tanssijoiden kanssa hyvän syötävän ja tanssin merkeissä. Illanvietto järjestetään Etnofitnessin kulman takana Jazz Factorylla. Open Stageen on jo ilmoittautunut useita esiintyjiä, sekä oppilasryhmiä että solisteja. Haflassa kerätään 5€ oviraha, jolla katetaan tilavuokraa, koko viikonlopun leiripassin ostaneilla hafla sisältyy passin hintaan. Mukaan kannattaa silti varata käteistä, paikan päältä löytyy herkullinen puffetti ja pieni myyntipöytä, jossa tribal-aiheisia tuotteita.

viime kesän leirihaflasta, kuva Hanna Erkinjuntti

Sunnuntai

Klo 11-13 Josefine Wandel : Vintage Indian Fusion

Työpaja sisältää kauniin, vintage Bollywood-musiikkiin tehdyn koreografian. Yhdistelemme ensimmäiseltä työpajalta opittuja liikkeitä saumattoman elegantiksi ja autenttiseksi intialaisen fuusion koreografiaksi.

Klo 13.15-15.15 Alexis Southall : Folk it!

Tässä työpajassa palaamme tulevaisuuteen. Kaivamme tanssimme juuret esiin ammentaen vaikutteita Ylä-Egyptin ja Pohjois-Afrikan kansantansseista, Jamila Salimpourin tekniikoista ja vatsatanssista ylipäätään, yhdistellen niitä modernin Tribal Fusionin kautta. Tekniikan opettelun jälkeen yhdistelemme vanhaa ja uutta lyhyeksi koreografiaksi. Koreografiassa soitetaan zillejä, joten otathan mukaan jos omistat sellaiset. Kurssille voi kuitenkin osallistua myös ilman zillejä ja keskittyä vain tanssimiseen.

Klo 15.30-17.30 Josefine Wandel : Khalbelia Fusion

Khalbelia on Pohjois-Intialainen mustalaistanssi Rajasthanista. Khalbelian liikkeet luonnehditaan elegantien käännösten ja askelien avulla, jotka suorastaan näyttävät liitävän maan yli. Yhdistelemme tätä tanssia Tribal Fusionin kanssa luoden kiehtovan Khalbelia-fuusion. Improvisaatio on suuri osa tätä työpajaa. Työpajaan sisältyy myös alkulämmittely ja loppuvenyttely.
Tarvitset mukaasi hameen. Varaudu myöskin tanssimaan paljain jaloin saadaksesi kokonaisvaltaisen kokemuksen intialaisesta tanssista.
Työpajoja on siis yhteensä 7, eli 14 tuntia tanssia, huh!

Hinnat osallistumiseen ovat seuraavanlaiset;

1 työpaja = 48€
Intiapassi = 135€ (sisältää kaikki Josefinen työpajat)
Leiripassi = 315€ (sisältää kaikki työpajat, sekä sisäänpääsyn haflaan)
Haflan sisäänpääsyn voi maksaa ovella, leiripassin ostajilla hafla sisältyy hintaan.

EARLY BIRD-hinnat!
Kuten aiempinakin vuosina, aikainen lintu madon nappaa, ja tulee tanssimaan halvemmalla!
Jos ilmoittaudut ja maksat kurssin 1.4 mennessä, saat passit alennushintaan!
Intiapassi = 130€
Leiripassi = 300€

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteessa salamankantama at gmail.com
Saat vastauspostina maksutiedot.
Osamaksu; voit saada laskun kahdessa osassa, kuitenkin niin, että kurssit on maksettu kokonaisuudessaan viimeiseen eräpäivään mennessä. (huom. early bird-hinnoissa tämä tarkoittaa 1.4 mennessä) Maksamattomat kurssit laitetaan uudestaan myyntiin.
Ilmoittautumiset ovat sitovia, eikä kurssimaksuja peruta osallistujan poissaolon takia. Jos tapahtuma peruuntuu järjestäjän toimesta, maksetut kurssimaksut palautetaan kokonaisuudessaan.


Tapahtuman pääorganisaattorina toimii Laura Luna.

Summer Camp 2014, photo Hanna Erkinjuntti
Tribal Summer Camp Finland 2015 in English

Third in its series, Tribal Summer Camp returns with full power! The workshop palette offers more options than ever, and the show Underground Cabaret has been updated into a new location that provides more stage space so even larger groups can perform to their best! I will tell you more about the show later, but you might want to book Friday 5th of June already.

But, back to the educational contents of this festival. What an abundance, I literally had to spill part of it on Friday too! Our visiting teachers have been announced in FB already, but let's do a revision. From Berlin arrives an artist of Indian Fusion Dance and Tribal Fusion, the elegant Josefine Wandel who is also the director of dance group Mohak Devi. You can learn more about Josefine on her website.
Our other guest artist is a British dancer, teacher and event organiser, a true multitasker of Tribal Fusion, the lovely Alexis Southall from Wolverhampton. Here you can visit Alexis's homepage.

All the workshops will be held in EtnoFitness dance studio in Sornainen, Helsinki.

Friday

3-5 pm Alexis Southall : A Step into the World of UNMATA style ITS

Hot Pot Improvisational Tribal Style (ITS) is a standardised vocabulary of improvised tribal, based on ATS, developed by Amy Sigil of UNMATA. Plenty of bad-ass attitude, heaps of fun and guaranteed to make you break a sweat. Think of it as the punk rock sister of bellydance. In this class you’ll get an ITS exposure – learn some stall movements and combos from the format and dance, dance, dance. Bring water, heaps of energy, a strong team spirit and be prepared to dance your heart out!.

Saturday

11-1 pm Alexis Southall : Open Up for Arm-ageddon

Tribal Fusion is famous for its serpentine stylisation. This workshop focuses on upper body movement drills and combinations. We will work on opening the shoulders and chest for stronger posture and freedom to move, developing deeper muscular awareness for sidewinders and chest isolations, and creating beautiful and innovative fusion arm patterns. Please bring a mat for the warm up.

1.15-3.15 pm Josefine Wandel : Indian Fusion Basics
What is the charm of Indian dance and how can we combine Indian dance movements with Tribal Fusion moves? In the workshop movements like Indian turns, steppings, mudras and mimics (inspired by East Indian classical Odissi dance and northern Khalbelia gypsy dance) will be fused into graceful and flowing combinations. A short but intense warm up, drilling and a cool down will be included. Get inspired by the Indian atmosphere, Josefine brings to the dance floor in Helsinki. Indian fusion is an interesting challenge for every Tribal dancer!
Please prepare to dance barefoot to experience the full benefit of Indian dance.

3.30-5.30 pm Alexis Southall : Fusion Revolution

Alexis will use this workshop to share with you her most current work. Brand new combinations made especially for you, with Alexis’ signature warm up and drills sequences to get your blood pumping.
Some bellydance experience required. Please bring a yoga mat, lots of water and a notebook.

From 8 pm forward there will be a camp hafla with performances and general mingling with other dancers, accompanied with nice snacks and dancing. We will collect 5€ entrance fee at the door (to cover the space rent), unless you have the full pass which includes the hafla. Bringing cash is smart in any case, there will be a delicious buffet and some tribal stuff for sale.

Sunday

11-1 pm Josefine Wandel : Vintage Indian Fusion

This Workshop will include a beautiful choreography to an old vintage Bollywood music piece. We will combine gracefull movements from the basic workshop into a seamlessly elegant and authentic indian fusion choreography.

1.15-3.15 pm Alexis Southall : Folk It

We are going back to the future in this workshop. Unearthing the roots of our dance - drawing influence from Upper Egyptian and North African folk dances, Jamila Salimpour technique and straight up bellydance, combining them with contemporary Tribal Fusion approaches. Technique and drills followed by a short choreography blending the old and the new.

3.30-5.30 pm Josefine Wandel : Khalbelia Fusion

Khalbelia is a northern Indian gypsy dance from Rajasthan. The movements of Khalbelia dance are characterized through elegant, beautiful turns and steps ‘that seem to fly’ over the ground. We will combine the beauty of this dance with Tribal Fusion movements into a fascinating Khalbelia Fusion. Improvisational dance will be a big part of this workshop. A warm up and a Cool Down will be included.
Please bring a skirt and prepare to dance barefoot to experience the full benefit of Indian dance.

So there are all together 7 workshops, which makes for 14 hours of dance, phew!

Prices for participation are as follows;

1 workshop = 48€
India pass = 135€ (contains all Josefines workshops)
Full pass = 315€ (contains all the workshops and entrance to the hafla)
The entrance fee for hafla is paid at the door, and for the buyers of the full pass there is no additional fee.

EARLY BIRD-prices!
Like in our previous events, the early bird catches the worm and dances for less!
If you register and pay the courses by April 1st, you get your hands on the passes in a discount price!
India pass = 130€
Full pass = 300€

Booking via email at salamankantama at gmail.com
Payment in parts; if needed, you can pay in two installments, just make sure they are paid by the last due date. (note, on early bird-prices this means by 1.4)
Unpaid spots will be resold.
The registrations are binding, and payments will not be returned if the participant does not attend. If the event is cancelled, all paid spots will be fully refunded.

The main organizer of this event is Laura Luna.

FOR PEOPLE COMING FROM OUTSIDE THE HELSINKI AREA
Here you go some accommodation options! A list of the hostels in the centre, plus a couple of affordable hotels and Airbnb in Helsinki: smile emoticon
(If someone is having a supertight budget please contact us as soon as possible, and we may be able to arrange accommodation with some of the local dancers smile emoticon )
HOSTELS
EUROHOSTEL
http://www.eurohostel.eu/
prices starting 24.80€
Linnankatu 9
00160 Helsinki, FINLAND
+358 9 622 0470
eurohostel@eurohostel.fi
HOSTEL EROTTAJANPUISTO
http://www.erottajanpuisto.com/
prices starting 28€
Uudenmaankatu 9
00120 HELSINKI
+358 (0)9 642 169
info@erottajanpuisto.com
CHEAPSLEEP HOSTEL
http://www.cheapsleep.fi/
prices starting 17€
Sturenkatu 27B 2nd floor
00510 Helsinki, Finland
+358 (0) 45 845 6188
reservations@cheapsleep.fi
HOSTEL DOMUS ACADEMICA
http://www.hostelacademica.fi/
prices starting 29€
Hietaniemenkatu 14
00100 Helsinki
+358 (0)9 1311 4334
hostel.academica@hyy.fi
STADION HOSTEL
http://www.stadionhostel.fi/
prices starting 22€
Pohjoinen Stadiontie 4
00250 Helsinki, FINLAND
+ 358 (0)9 477 8480
info@stadionhostel.fi
HOTELS
HOTEL ANNA
http://www.hotelanna.fi/
prices starting 30.25€
Annankatu 1
00120 Helsinki
+358 (0)9 616 621
info(at)hotelanna.fi
OMENA HOTELLI
http://http://www.omenahotels.com/
prices starting around 100€ for a room for 4 people (they also have rooms for 3, 2 and 1)
Locations around the centre of Helsinki:
- Yrjönkatu 30
00100 Helsinki
- Lönnrotinkatu 13
00120 Helsinki
AIR BNB IN HELSINKI

maanantai 9. helmikuuta 2015

Tribal Fusion-lyhytkurssit keväällä 2015

Nyt, kun kevään viikkotunnit on saatu käynnistymään, on aika kääntää huomio lyhytkursseihin, joita on tähän mennessä kehkeytynyt jo kolme.

Ensimmäisenä helmikuussa alkaa "Kipinästä koreografiaksi"- valmennuskurssi. Tämä on ensimmäinen kerta kun tarjoan tämän tyyppistä kurssia intensiivinä, ja ilokseni voin kertoa, että vaadittu minimiosanottajamäärä on jo saatu täyteen eli kurssi toteutuu! Kurssi on suunnattu keski- ja jatkotason tanssijoille, jotka haluavat oppia tekemään omia tanssinumeroita. Tanssitekniikan sijaan pääpaino tunneilla on lyhyissä luennoissa, kotitehtävissä, sekä erilaisissa harjoituksissa, joiden kautta rakennetaan liikemateriaalia ja muokataan sitä tanssiksi. Kokoontumisia on vain viisi pitkin kevättä, joten suuri osa työskentelystä tapahtuu itsenäisesti ohjauskertojen välillä. Ensimmäiset kotitehtävät lähetetään osallistujille jo ennen kurssin alkua. Tavoitteena on tuottaa kevään mittaan ainakin minuutti omaa sooloa.

Jotta opetus voidaan pitää riittävän henkilökohtaisena, otetaan ryhmään enintään 8. HUOM! Ilmoittautumiset 9.2 mennessä!!! (jotta osallistujilla on aikaa paneutua ensimmäisiin kotitehtäviin, jotka tehdään ennen kurssin alkua)

Opetus toteutetaan kahden tunnin kokoontumisina maanantai-illoissa, joita on yhteensä viisi. Päivämäärät 16.2, 23.2, 30.3, 18.5 ja 25.5. Kellonaika on aina sama, klo 19-21.

Kurssin hinta 125€, opetuspaikkana Raspberry Fields-studio Lauttasaaressa.

Maaliskuussa käynnistyy toinen kyhytkurssi, Tampereen intensiivilauantait, jotka pidetään 7.3 ja 9.5.

Siitä asti, kun pari (melkein kolme!) vuotta sitten kävin Tampereella opettamassa pari tiiviskurssia, on mielen pohjalla siintänyt ajatus jatkokursseista. Nyt olen vihdoin raivannut kalenteriini tilaa parille mehukkaalle intensiivilauantaille. Koska olen ollut poissa niin pitkään, en ihan suoranaisesti pidä jatkokursseja aiemmille intensiiveille, mutta aivan alkeistakaan ei tässä tapauksessa ole kyse.

Intensiivilauantait on suunniteltu kokonaisuudeksi, mutta päiviä voi ostaa myös erikseen. Suosittelen kuitenkin koko pakettia, jos se vain on mahdollista, sillä ensimmäisen kurssikerran sisältö tukee koreografian harjoittelua.

La 7.3 klo 12-16

Tekniikkaharjoituksia ja komboja

Ensimmäinen intensiivilauantai on tekniikkapainotteinen. Alun lämmittely- ja kehonhuolto-osuuden jälkeen haastamme aivoja ja kehoa harjoituksilla, jotka on suunnattu Tribal Fusionin perusasioihin jo jonkin verran tutustuneille tanssijoille. Kerrostamme perusliikkeitä toisiinsa (layering), sekä askelsarjoihin. Pienen tauon jälkeen työpajan toisella puoliskolla tuomme harjoitukset käytäntöön tanssillisissa komboissa. Päivän päätteeksi venyttelemme ja rentoudumme joogamatolla.

La 9.5 klo 12-16

Keskitason koreografia

Toisen intensiivilauantain teemana on koreografia. Alkulämmittelyn päälle kertaamme ensimmäisen lauantain tekniikoita ja komboja. Niiden lisäksi opimme muutaman uuden sarjan, ja koostamme materiaalista lyhyen koreografian. Pidämme tälläkin kertaa puolessa välissä pienen tauon, jonka aikana jaan osallistujille hieman lajitietoutta. Lopettelemme kurssin jälleen matolla venytellen ja rentoutuen.

Kurssikokonaisuus on suunniteltu ajatellen alkeis- ja keskitason tanssijoita, joilla on perusliikkeet jo hallussa ja jotka haluavat hieman lisähaastetta harjoitteluun. Harjoituksia voidaan myös soveltaa oppilaiden taitotason mukaan helpompaan tai haastavampaan versioon.

Ilmoittautumiset 1.3 mennessä, jos vähimmäisosallistujamäärä on silloin kasassa, voi kursseille ilmoittautua myös tämän jälkeen (jos paikkoja vielä on).

Hinnat
1 päivä (4h) 50€
molemmat päivät (8h) 95€

Opetuspaikkana Danny's Bollywood Dance Crew:n harjoitussali Tullintorin kauppakeskuksessa.

Huhtikuussa on Helsingissä taas mahdollisuus tulla kokeilemaan lajia intensiivin muodossa. Alkeiden minikurssi on peräkkäisinä maanantai-iltoina 13.4 - 11.5. kahden tunnin jaksoissa klo 19-21. 
Tällä kurssilla tutustutaan Tribal Fusionin perustekniikkaan, kehitetään kehonhallintaa, joustavuutta ja voimaa sekä etsitään oikeita lihasryhmiä liikkeiden suorittamiseksi. Tavoitteena on käydä tiiviissä paketissa läpi perusasiat, ja tältä kurssilta voi jatkaa harrastusta tulevaisuudessa joko alkeistunneille tai tekniikka ykköseen. Opetuspaikkana on Raspberry Fields-studio Lauttasaaressa.

Kurssin hinta 130€ Huom! Aikaisen ilmoittautujan etu! Jos ilmoittaudut ja maksat kurssin 1.3 mennessä, saat sen alennushintaan 120€! Kurssi toteutetaan, jos osallistujia on vähintään 6 ja tilaan mahtuu enintään 12 tanssijaa.

Kaikille kursseille ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteessa salamankantama at gmail . com
Ilmoittautumiset ovat sitovia, eikä kurssimaksuja palauteta tai peruta oppilaan poissaolon takia. Jos kurssi peruuntuu järjestäjän toimesta, palautetaan maksetut kurssimaksut kokonaisuudessaan.

Tervetuloa lyhytkursseille!

Kuva Saara Salmi & Marco Melander 2013

lauantai 3. tammikuuta 2015

Tribal Fusion - Kevätkauden tunnit 2015

Tajusin vasta nyt, että en ole ollenkaan päivittänyt kevään tuntiaikatauluja blogiin! Apua! Täältä siis pesee, vielä on aikaa ilmoittautua melkein kaikille tunneille. Koreografia1 karsiutui tältä kaudelta pois vähäisten ilmoittautumisten takia. Toivottavasti ensi kaudella saadaan taas sekin ryhmä kasaan.

Keväällä jatketaan siitä, mihin ryhmissä syyskaudella on jääty. Tikkurilassa alkaa uusi tunti, alkeet torstaisin.

Maanantaisin alkaen 5.1 Helsingissä (Lauttasaari)
klo 17.30-19 Tekniikka 1

Tiistaisin alkaen 13.1 Helsingissä (Lauttasaari)
Klo 18-19.30 Tekniikka 2
Klo 19.30-21 Koreografia 2

Keskiviikkoisin alkaen 7.1 Järvenpäässä (kotistudio)
Klo 18-19.30 Tekniikka 1

Torstaisin alkaen 8.1 Tikkurilassa (Tanssistudio Sahrami)
Klo 17-18.30 Alkeet

Tuntikuvaukset;
Kaikkien kurssien kesto 20 x 1,5h (yhteensä 30 tuntia) Kurssit jatkuvat toukokuun loppuun asti.

Alkeet : Tribal Fusionin perusteet vasta-alkajille. Tunneilla opitaan lajin perustekniikoita, tutustutaan sanastoon ja lajin historiaan sekä huolletaan kehoa kokonaisvaltaisella treenillä, joka parantaa kehonhallintaa, joustavuutta ja voimaa, ja auttaa löytämään tanssiliikkeisiin tarvittavia lihasryhmiä.

Tekniikka 1 : Keskitason tekniikkaa ja kehonhuoltoa vähintään puoli vuotta tanssineille. Jatkamme siitä, mihin tek1 jää syyskauden lopussa. Kertaamme tietenkin myös aiemmin opittua, sekä viemme liikkeiden yhdistämistä seuraavalle tasolle. Tanssijoille, jotka ovat jo perehtyneet alkeisiin. Kevätkauden ohjelmassa myös tutustumista zilleihin eli sormisymbaaleihin, eli suosittelen sellaisten hankkimista.

Tekniikka 2 : Haastavaa tekniikkaa ja kehonhuoltoa vähintään kaksi vuotta tanssineille. Soitamme myös zillejä, joten sellaiset tulisi omistaa. Osa tunneista on teemallisia, saattaen sisältää ryhmätyöskentelyä.

Koreografia 2 : Jatkotason koreografiatunti vähintään kaksi vuotta tanssineille. Haastavia muodostelmia ja edistynyttä tekniikkaa. Osa tunneista teemallisia, sisältäen mm. esiintymistekniikkaa, improvisaatiota ja ryhmätyöskentelyä kehittäviä harjoituksia. Tässä ryhmässä kahden vuoden säännöllinen tanssiharrastus ei ole vain suositus vaan edellytys ryhmään pääsemiseksi. Ryhmään otetaan enintään 8 oppilasta.

Kurssien hinnat:
1 kurssi 330€
useamman kurssin varaajalle 10% alennus koko paketista!

Kurssimaksun voi maksaa enintään neljässä osassa, jos haluat osamaksun, kerrothan siitä ilmoittautuessasi! Osamaksuista tulee erilliset laskut ja jokaiseen erään lisätään euron laskutuslisä.
HUOM. Myös osamaksut tulee maksaa loppuun jos kurssille on sitoutunut. Kurssimaksuja ei peruta tai palauteta oppilaan poissaolojen takia. Muistutuslaskuihin lisätään 5€ muistutusmaksu.
Poissaoloja voi korvata muilla tunneilla, kuitenkin saman kauden aikana.

Helsingin tunnit pidetään Lauttasaaressa Raspberry Fieldsissä a.k.a Vattulassa, Osoite Vattuniemenkatu 15
Tikkurilan tunnit pidetään Tanssistudio Sahramissa Vanhalla Silkkitehtaalla.
Järvenpään tunnit pidetään kotistudiollani keskustan tuntumassa. Tarkemmat saapumisohjeet kurssikirjeessä.

Tässä linkki kurssien fb-tapahtumasivuun https://www.facebook.com/events/731296970285746/?fref=ts